Kun muilla on kaikki paremmin. Aina.

”Ei hitto kun tolla on hienompi koti. Oispa mullakin yhtä hyvä työpaikka. Voisipa ittelläkin olla yhtä paljon vapaa-aikaa kuin tuolla. Olisinpa itse yhtä onnellisessa suhteessa.” Jep, sisäinen kateus siellä huutelee. Varmasti jokaisella on ollut joskus hetki kun on ajatellut toisella olevan asioiden paremmin. Sellainen hetki kun synkistellen katselee, kuinka se naapurin nurmikko on paljon vihreämpi.

Sehän on ihan hanurista rueta vertaamaan omaa tilannetta muiden tilanteisiin. Ensinnäkin siksi, että ei todellakaan voida tietää, mikä on sen kateuden kohteen todellisuus. Voihan olla, että ollaan kateellisia toiselle parisuhteesta, joka näyttää onnelliselta, mutta todellisuudessa on aivan muuta. Toisekseen, miksi käyttää energiaa vertaamiseen? Miksi ei käyttäisi sitä energiaa esimerkiksi siihen, että huomioisi omat hyvät asiat? Tai sitten voi käyttää energiansa siihen, että lähtee itse aktiivisesti muuttamaan niitä omia asioita, joihin ei ole tyytyväinen. Jos olet johonkin omaan asiaasi tyytymätön, ei se mihinkään muutu jos juuttuu kateellisena vertaamaan omia asioitaan muiden asioihin. Ei se siitä mihinkään valittamalla muutu vaan täytyy itse niin sanotusti nostaa pylly sohvalta ja rueta toimimaan.

Vuorokaudessa meillä jokaisella on se sama 24h käytettävänä. On oma valinta mihin sen käyttää. Ajan voi käyttää siihen, että tarkastelee oman arjen epäkohtia tai sitten ajan voi käyttää epäkohtien ratkaisemiseen, muuttamiseen. Yksinkertaisestihan se on sitä, että mietitään mikä on itselle tärkeää, mitä haluaa muuttaa ja sitten vaan konkreettisesti toimimaan. Moni muutos saattaa kuitenkin kaatua alkumetreillä siihen, että käännetään ajatukset itsestä muihin. Esimerkiksi jos haluat aloittaa uuden liikuntaharrastuksen ja koet sen itsellesi tärkeäksi, mutta alat pohtimaan ”mitäs ne muut ajattelee jos en osaa?”. Tai sitten aletaan ajattelemaan epäonnistumista. Esimerkiksi haet uutta työpaikkaa, joka olisi mielestäsi ihan unelmatyö, mutta mietit ”en mä kuitenkaan pääse, ei kuitenkaan onnistu”. Tai sitten tulee tilanne, että ajattelet mitä muut tekee. Esimerkiksi parisuhteesta puuttuu the kipinä ja jotain pitäisi tehdä, mutta ajattelet ”en minä ala mitään muuttamaan kun ei tuo toinenkaan”.

Ja tadaa, omien ajatusten ja itselle selittelyn kautta pienetkin ratkaisukeinot on rypistetty, tallottu ja heitetty roskiin. Sitten voi ajatella, että eipä näille omille asioille mitään voi kun se on tämä elämä näin kurjaa vaan. Että kyllä muut pystyy, mutta oma arki on nyt vaan tämmöstä.

Vai pitäisköhän sitä lopettaa selittelyt, unohtaa muiden mielipiteet ja tehdä vaan sitä mikä itsestä tuntuu tärkeältä? Jos koet, että kaverin koti on hienompi ja oma ihan läävä – muuta sisustus, siivoa, laita kotiisi sinusta kivoja juttuja. Jos tuntuu, että haluat urheilla enemmän niin vedä takki niskaan ja mene ulos. Varaa urheilulle aikaa ja aloita itselle sopivasta määrästä. Jos työ tuntuu ihan kauhealta shitiltä, mieti mitä muita vaihtoehtoja on. Jos parisuhde on päässyt pölyttymään, puhu ajatuksistasi kumppanin kanssa, ole rehellinen niin itselle kuin toiselle.

Kukaan ei tule meidän puolesta muuttamaan asioita. Jos koet, että toisilla on aina paremmin, vie se omaa onnellisuuttasi ja vähitellen estää näkemästä omia hyviä asioita. Kaikista tärkeintä on se, että lähdet toimimaan, mikäli jonkin asian haluat muuttaa. Kyllähän jokaisessa muutoksessa elämä ripauttaa mukaan pieniä tai suurempia haasteita, mutta niiden kohdalla vaan selkä suoraksi ja plan B käyttöön. Mikäli jotakin asiaa et halua muuttaa ja sisäinen selittelijä ottaa vallan, mieti onko selittelyn takana esimerkiksi pelko muutosta kohtaan vai onko muutos oikeasti itsellesi tärkeä. Jos ei ole, unohda se. Turha voivotella asiaa, jota et halua muuttaa. Jos kateus siitä naapurin vihreämmästä nurmikosta iskee, pistä silmät kiinni ja mieti mikä just sulle on tärkeintä ja keskitä energiasi siihen.

Kun on äärirajoilla liian kauan

Viime syksynä tein nopean muutoksen omaan elämään. Sen jälkeen kasailin itseäni. Vuodenvaihteessa koin olevani jälleen oma itseni ja oli aika siirtää katse kohti tulevaa. Alkuvuodesta lähtien meno on ollut jatkuvaa uusien asioiden tykitystä. Näihin reiluun neljään kuukauteen on mahtunut yrityksen perustaminen, osa-aikaisen palkkatyön aloittaminen, ihmissuhdesoppaa, huolia läheisestä, epätoivoa, onnistumisia, iloja ja suruja. Laidasta laitaan kaikkea. Alkuun kaikki meni hyvin, mutta vähitellen olin kuin flipperipallo, joka kimpoili asiasta toiseen. Koitin pitää kaikki langat käsissä, mutta lopulta niitä lankoja oli aivan liikaa.

Alkuun koin stressiä, mutta se oli hyvää stressiä. Sellaista, joka auttaa jaksamaan ja mahdollistaa sen, että voi antaa kaikkensa. Hyvän stressin aikana kuitenkin tarvitsee myös palautua, koska muutoin stressi muuttuu huonoksi. Sellaiseksi, joka vie voimat ja saa ajatukset sumeiksi. Jokunen aika sitten tuo huono stressi tuli vieraakseni ja vähitellen vei innostukseni asioita kohtaan. Tuo paha mörkö toi mukanaan sen, etten enää nukkunut kunnolla, en osannut ajatella selkeästi ja hermoa kiristi lähes jatkuvasti. Oma sisäänrakennettu positiivinen asenne alkoi hiipumaan ja maailma näytti harmaammalta.

Luulin, että olin osannut huilata. Osannut ottaa rennosti. Mutta ei, mieli ja kroppa ei ollut saanut tarpeeksi lepoa ja lopulta kaikki oli vaan aivan liikaa. Viikko sitten olin tärkeän ihmisen vieressä ja itkin huoliani. Itkin väsymystäni. Itkin jotain. Alkoi tuntumaan siltä, että oma kroppa ei vaan enää jaksa harteilla olevaa taakkaa. Eihän se jaksanutkaan vaan kehitti pahan tulehduksen, jonka vuoksi oli pakko levätä. Kroppa oli siinä kunnossa, että kolmena päivänä kykenin vaan makaamaan. Pienikin liike aiheutti niin kovan kivun, että itku pääsi. Vähitellen kipu helpottui ja pystyi jo hengittämään normaalisti. Seuraavana päivänä pystyi liikkumaan hieman enemmän. Sen jälkeen pystyi jo nauramaan ilman, että kipu veti koko kropan kippuraan.

Edelleenkin kuljen vielä toipilaana ja pelkään, että tuleeko paranemisessa takapakkia. Mutta tämän viikon pakkolevon jälkeen huomaan, että oma energisyys ja innostus alkaa palaamaan. Joka päivä oon kiitollinen siitä, että voi tehdä edelliseen päivään verraten hieman enemmän normaaleja arjen askareita. Joka päivä oon varmempi siitä, mitkä asiat mun voimia eniten vie ja sen myötä olen varmempi siitä, mihin asioihin haluan keskittyä. On hassua kuinka luulin, että onhan tässä huilattu. Kuinka mietin, et oonhan mä tehnyt kaikkee kivaa. Mut mielessä myllertäviin asioihin verraten niitä kivoja asioita ja huilaamista olis pitänyt olla ainakin tuplasti enemmän.

 

Just tänään katoin, että mun Instagramin tili näyttää enemmänkin luontokuvien gallerialta kuin toimintaterapeutin yrityksen sivulta (en mä kyllä tiiä, miltä sellanen sit näyttäis..). Mut tällä hetkellä se on mun arkee. Tällä hetkellä mä keskityn mieluummin kuvaamaan kauniita maisemia kuin keksimään väkinäisiä mainospuheita. Niiden puheiden aika on silloin, kun akut on taas täyteen ladattu. Ja silloin ne puheet on täysin kokonaan mua itteeni, eikä väkisin viimeisillä voimilla keksittyjä. Tällä hetkellä mä keskityn tekemään tämän hetkiset työt laadukkaasti ja keskityn nauttimaan tärkeiden ihmisten seurasta, kivasta tekemisestä ja oman positiivisen asenteen palautumisesta.

Muistakaa teistä jokainen pitää huoli siitä, että otatte tarpeeks rennosti. Huolehtikaa siitä, että pystytte unohtamaan työmurheet. Ottakaa aikaa itselle, nauttikaa läheisten seurasta, tehkää kaikkea sellaista mistä nautitte ihan täysillä. Miettikää, mitkä asiat on teille kaikista tärkeimpiä ja keskittykää niihin. Pitäkää huoli itsestänne.

Tapa, jolla puhut

Tiedät varmasti hetken, kun puhut itsellesi. Puhuitpa sitten ääneen tai oman pääsi sisällä, onko ääni ystävällinen ja lempeä vai ilkeä ja piikittelevä? Usein saatetaan puhua toisille ihmisille ystävällisesti ja kannustaen, mutta itseen kohdistuvassa puheessa äänestä vähenee ystävällisyys, lempeys ja tilalle tulee jotain negatiivista.

Monesti itseä kohtaan ollaan ankaria ja myöskin julmia. Ajatellaan, että ei olla riittävästi jotain. Ei olla riittävät hyviä, menestyneitä, fiksuja, kauniita, rikkaita… Mikäli toistelet itsellesi koko ajan sitä, että et ole riittävästi jotain, alat puhumaan itsellesi sen mukaan ja alat myös elämään tuon julman uskomuksen mukaan. Negatiivisessa uskomuksessa eläminen voi aiheuttaa sen, että arjen onnistumiset ja hyvät asiat menevät huomaamatta ohi. Ympärillä näkyy vain niitä asioita, jotka vahvistavat omaa negatiivista uskomusta riittämättömyydestä.

Omalla ajattelu- ja puhetavalla itseä kohtaan on suuri vaikutus omaan elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Mihin se sinua vie, jos puhut itsellesi julmasti? Tuskin mihinkään. Miten se auttaa sinua, jos ajattelet olevasi huono? Tuskin mitenkään. Elämä tarjoaa meille erilaisia haasteita ja uudenlaisia tilanteita. Usein sellaisia kohdatessa itselle saatetaan sanoa, että en osaa tai epäonnistun kuitenkin. Auttaako se kohtaamaan haasteen? Auttaako se yrittämään ja tekemään parhaamme? Mitä jos haasteen edessä vedettäisiin syvään henkeä ja sanottaisiin itselle varmalla äänellä, että mä pystyn tähän? Mikäli kohdataan epäonnistuminen, onko parempi todeta itselleen, että taas epäonnistuin vai sanoa, että ei haittaa?

Itselleen ystävällisesti puhuminen voi tuntua vaikealta. ”Mä olen hyvä” sanominen itselleen voi tuntua oudolta. Mutta mitä sä menetät siinä, että puhuisit itsellesi yhtä ystävällisesti kuin lähimmäisillesi? Mitäpä jos sanot itsellesi, että sä pystyt, sä osaat ja sä oot just hyvä?

Täällä on pelkästään yks sinä ja sä oot just hyvä, joten muista olla itselles ystävällinen, lempeä ja tosi kiva.

Missä sitä on oltu?

 

Viimeisimmästä tekstistä on jo yli kuukausi aikaa. Aloin miettimään, että mihin aika oikein on mennyt. Kävin läpi asioita, joita olen viimeisen parin kuukauden aikana tehnyt ja ihan yllätyin, kuinka paljon eri asioita tuohon aikaan on mahtunutkaan.

Tätä yhden naisen yritystä ei valitettavasti pyöritä mikään supernainen, vaikka välillä niin toivoisin. Olisi niin paljon asioita, joita haluaisin tehdä, mutta vuorokauden tunnit eivät vaan riitä. Ja kyllähän osa niistä vuorokauden tunneista täytyy käyttää itsestäni huolehtimiseen, koska en voi kertoa ihmisille hyvinvoinnista jos en itse voi hyvin. Muutaman kerran olen kirjannut kalenteriin oman ajan blogiin kirjoittamiselle. Ei ole toiminut. Kun on tullut se varattu aika, ei mielessä ole ollut yhtään ajatusta siitä, mitä kirjoittaisin. Väkipakolla olen kirjoittanut, mutta lopputulos ei ole ollut aitoa minua, joten ei se silloin ole julkaisukelpoista tekstiä.

Mihin mun aika sitten menee? No, aloitin maaliskuun alussa tekemään muutaman kuukauden mittaista toimintaterapeutin sijaisuutta Lieksan perheneuvolaan. Kuljen sinne kolmena päivänä viikossa, jolloin nuo kolme päivää venyvät suht pitkän työmatkan vuoksi aika pitkiksi. Pitkistä päivistä huolimatta olen joka aamu lähdössä innoissani ajomatkalle kohti töitä. Parina aamuna ajomatkalla olen ottanut pienen oman hetken – olen pysähtynyt levikille juomaan kahvia ja katsomaan auringonnousua. En ihan heti keksi mitään parempaa hetkeä työmatkan varrelle.

Toimintaterapeutin työn lisäksi hoidan Liikkuvaiset-liikkakorttien tilaukset. Vastaanotan tilaukset, kuittaan, pakkaan, toimitan, laskutan ja viimeiseksi arkistoin tilaukseen liittyvät paperit. Olen ihan tosi onnellinen jokaisesta tilauksesta, joka minulle saapuu, koska jokainen tilaus on merkki siitä, että olen tehnyt oikean päätöksen tälle yrittäjän tielle lähtiessä. Jokaista tilausta pakatessa koen suurta iloa, koska voin lähettää jotain itse valmistamaani auttamaan ja helpottamaan toisten työtä. Ja etenkin tukemaan lasten liikuntaa.

Viime aikoina olen myös opetellut videoiden muokkaamista ja opiskellut erilaisia yrittäjyyteen liittyviä asioita. Sellaisiin yksittäisiin asioihin, kuten aikataulujen sopimiseen, sähköposteihin vastaamiseen ja kulkemiseen paikasta toiseen kuluu yllättävän paljon aikaa. Yhtäkkiä huomaankin, että kappas, on mennyt kuukausi viimeisimmästä kirjotteluhetkestä.

Vaikka päivät on välillä tosi pitkiä ja on paljon tehtävää, nautin todella paljon tästä mitä teen. En koe arkeani kiireiseksi tai vaikeaksi vaan koen, että kaikki rullaa omalla painollaan eteenpäin. Arki tuntuu helpolta, vaikka siinä onkin vielä monia asioita, jotka etsivät sitä omaa paikkaansa. Tämä blogi on yksi sellaisista asioista. Oikea paikka kyllä löytyy, mutta se vaatii vielä hetken aikaa. Huhtikuulle on suunnitteilla jälleen uusi muutos, joten ei tässä ihan vielä pääse totuttautumaan tämänhetkiseen arkeen. Mutta kaikki aikanaan, nyt on vahva luotto siihen, että kaikki on menossa oikeaan suuntaan. Ja on tunne, että kaikki on just hyvin.

 

Hyvää viikonloppua jokaiselle! Tehkää kivoja juttuja ja ottakaa rennosti! <3

Hyvinvointivinkki number one

Naura, iloitse ja hassuttele. Tee kivoja juttuja pikkulapsen tavoin – heittäytymällä tilanteeseen aivan täysillä. Unohda hetkeksi tekemättömät asiat ja naura niin, että vatsaan sattuu. Nää on mun oman elämän toimivimmat ja parhaimmat hyvinvointiniksit.

Tammi-helmikuun vaihteessa mä siirryin päätoimiseksi yrittäjäksi. Arki alkoi täyttymään sellaisista asioista, jotka oli itselle täysin vieraita. Otin hypyn kauas omalta mukavuusalueelta ja aloin opettelemaan monia erilaisia asioita. Päivät meni nopeasti aamusta iltaan hoitaessa ja miettiessä erilaisia yritykseen liittyviä asioita. Lähes jatkuvasti mielessä pyöri kaikki ne asiat, mitä pitää vielä hoitaa.

Mä oon tosi onnellinen, että mun ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat ja tukevat. Mutta oon tosi onnellinen myös siitä, että noiden ympärillä olevien ihmisten kanssa voi myös unohtaa kaiken arkisen. Läheisten kanssa jo pienikin hetki nauramista vatsa kippurassa tuo mulle ihan tosi paljon energiaa ja ennen kaikkea auttaa hetkeksi unohtamaan kaiken stressaavan tai mietityttävän.

Nyt mä haluunkin haastaa sut tekemään jotain tosi kivaa! Laita musat täysille ja tanssi. Hypi lumihangessa. Puhalla saippuakuplia. Leiki tyynysotaa. Katso kissavideo. Ihan mitä tahansa.

Nauti sun läheisten seurasta ja iloitse <3

 

Kuuntele itseäs

Kello on viisi aamulla. Herätyskello ei oo soinut, mutta menen unisena laittamaan kahvin tippumaan. Käperryn hetkeksi sohvan nurkkaan. Koko keho on vielä unessa ja kaipaan halausta. Vähitellen mieleen alkaa tulla halu kirjoittaa. Kaadan kupin kahvia, avaan läppärin ja alan pukemaan ajatuksia sanoiksi.

Taustalla soi rauhallinen musiikki ja tässä hetkessä on vain minä ja mun asiat. En halua vastata tulleisiin viesteihin, en halua nähdä yhtäkään uutista. Haluan vain kohdata sen, mitä just mulle kuuluu. Mun oman hyvinvoinnin pohja rakentuu siitä, että pysähdyn kuuntelemaan itteäni. Huomioin ja arvostan sitä, mitä mun kroppa ja mieli mulle kertoo.

Päivä on ihan vasta alussa, mutta alan olla jo täysin hereillä. Otan vielä toisen kupillisen kahvia ja nautin hyvästä fiiliksestä. Nyt mä oon kohdannut itteni ja sen myötä alan olla valmis kohtaamaan tän päivän tarjoamat mahdollisuudet.

Tosi mukavaa päivää just sulle! <3

 

x x x

 

Blogissa on ollut nyt vähän hiljaista ja hiljaiselo jatkuu vielä hetken. Tällä hetkellä mun elämässä puhaltaa muutoksentuulet työkuvioiden osalta, joista kuulette piakkoin. Minusta ois tosi kiva kirjoittaa aktiivisemmin, mutta tällä hetkellä on pakko jättää joku asia vähemmälle. Mutta aivan pian tänne alkaa taas ilmestymään tarinointia enemmän. 🙂

Vieraskirja: Perheenäidin hyvinvointi

Vuorossa on tämän hyvinvointiin liittyvän vieraskirjan viimeinen teksti. Tekstin kirjoittajana on Tiina, suloisen pojan äiti. Tiina kertoo mm. siitä, miten armollisuus itseä kohtaan liittyy omaan hyvinvointiin.

 

”Oma hyvinvointini ja sen merkitys minulle… Kun Päivi pyysi kirjoittamaan ja pohtimaan aihetta blogiinsa ajattelin ensiksi kieltäytyä. Vuosi on ollut todella rankka ja mihinkään ylimääräiseen lupautuminen tuntui haasteelliselta. Aihe sai minut kuitenkin kääntämään pääni. Nyt jos koskaan oli taas hyvä pohtia aihetta. Nyt kun on vielä luvannut toiselle kirjallisessa muodossa tekstin, se ei jää muutamaan hassuun pohdintaan omassa päässä, jonka jälkeen voi kuitata itselleen ”tehty, seuraava tehtävä”. Ajankohtakin oli loistava aiheen pohdintaan. Yleensä uuden vuoden kynnyksellä teen itseni kanssa muutenkin tilintekoa vuodesta ja sen onnistumisista, sekä haasteista. Tämä auttaa taas itseäni ensi vuoden suunnittelussa.

Hyvinvointi on jotain mitä pidän erittäin suuressa arvossa. Isossa osassa hyvinvointia näyttelee mielestäni armollisuus itseään kohtaan. Mikään hyvinvointia edistävä asia ei ole itsessään vain ja ainoastaan hyvää tekevä vaan ainoastaan kohtuudella nautittuna. Esimerkiksi aamuisin minusta saa inhimilliset puolet esiin, kun antaa minun ensimmäiseksi juoda rauhassa kupillisen kuumaa kahvia. Joka aamu tahtoisin juoda toisen kupillisen, mutta tiedän, että virkeä oloni muuttuisi toisen kupillisen myötä tunkkaiseksi, vatsaani alkaisi närästää, päiväkahvin jälkeen sydämeni tykyttää ja illalla en saisi unta. Oma reseptini kuuluu: kupillinen aamulla, kupillinen päivällä.

Omalla kohdallani armollisuus itseään kohtaan ei näyttele kovin suurta osaa persoonassani. Valitettavasti myös omasta hyvinvoinnista ja sitä edistävistä asioista luovun heti ensimmäisenä stressin ja vaikeuden aikojen edessä. Eli juuri silloin, kun tarvitsisin niitä eniten. Myös kohtuus unohtuu näinä aikoina herkästi. Tingin ensimmäisenä omista tarpeistani ja vedän perheen tarpeet edellä viimeiseen asti…kunnes seinä tulee vastaan ja voimavarat loppuvat. Tällöin alkaa taas kohtuullisuuden, armollisuuden ja hyvinvoinnin ryhtiliike.

Tuntuu oikeastaan aika naurettavalta tiedostaa asiat näköjään näinkin hyvin, mutta kuitenkaan ei ole taaskaan osannut pitää niistä kiinni. Oma hyvinvointi kuitenkin merkitsee minulle isossa määrin jaksamista arjessa hyvillä mielin. Se auttaa näkemään haasteiden edessäkin asioiden positiiviset tai hullunkuriset puolet ja tuo huumoria haasteiden keskelle. Hyvinvointi on suurelta osin minulle positiivisuutta itseään ja elämää kohtaan. Yllätykseksi olen myös oppinut huomaamaan, että hyvinvoinnilla on suuri yhteys myös positiiviseen oma kuvaan ja itsetuntoon.

Mukavia puuhia vapaapäivinä

Tottakai hyvinvointi on myös yksilöllinen kokemus, mutta omaa hyvinvointiani tukevia toimintoja on:

  • Perhe, läheiset ja keskustelut heidän kanssaan, sekä tietenkin ajanviettäminen. Asioiden ja huolien jakaminen ja purkaminen. Välillä oikein pitkät ja syvälliset pohdinnat tekevät terää!
  • Päivittäin kahvi, lepo ja oma-aika. Poikani syntymän jälkeen yllätyin, kun huomasin että olen virkeämpi jos nukun yhdeksän tunnnin sijaan kahdeksan, siinä tapauksessa, että kerkiän pienemmän unituntimäärän vuoksi tunnin rauhoittumaan omiin ajatuksiini tai tekemään jotain omaa mieluista, kun poika on jo nukkumassa.
  • Mieluiten viikottain jotain omaa mieluista tekemistä. Itselleni se tarkoittaa neulomista/kädentaitoja, lukemista, leipomista, hyvää ruokaa ravintolassa tai perheen kesken kokattuna.
  • Ulkoilu/uinti. Liikunnan lisääminen tekisi itselleni terää. Varsinkin ulkoilu/lenkkeily tarkoittaa minulla aika lapsentahtista kävelyä kolmivuotiaan kanssa, jonka aikana pysähdytään ihmettelemään tippuvaa vesiränniä, hauskan näköisiä syksyn lehtiä tai muita luonnon ihmeitä. Arvokkaita kokemuksia kuitenkin nämäkin.
  • Kesäisin hiljentyminen kesämökille veden ääreen. Vesi on ollut minulle rauhoittava elementti lapsesta saakka. Mielelläni edelleen hakeudun kesäisin rannalle uimaan, en niinkään aurinkoa ottamaan.

Toivottavasti teksti herätti jossakussa uusia ajatuksia koskien omaa hyvinvointiaan. Itselleni teki kyllä hyvää kirjoittaa ihan ylös mistä oma hyvinvointi koostuu. Ei näyttäisi hankalalta toteuttaa haastavinakaan aikoina. Tänä uutena vuotana aion luvata itselleni olla armollisempi ensi vuonna ja pitää omasta hyvinvoinnistani taas ainakin vähän parempaa huolta. Se on asia, jonka tahdon myös opettaa lapsilleni. Hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille lukijoille <3″

 

Kiitos Tiina! Onnea ja iloa myös sun alkaneeseen vuoteen! <3

 

x x x

Aiemmat vieraskirjatekstit:

Vieraskirja: Tarina hyvinvoivista ihmisistä

Ojensin vieraskirjan kynän ylpeänä Eveliinalle, joka on mulle tositosi tärkee! Eveliina kirjoitti tarinan siitä, mitä hyvinvointi on just hänelle.

 

”Kosinta Hampurissa

Hyvinvointini taustalla on uteliaisuus elämää ja ihmisten ajatuksia kohtaan. Ihastun jatkuvasti ihmisiin ja ne on mulle parasta huumetta arjessa. Yksi parhaista kokemuksista oli hetki Hampurissa. Frendit oli shoppailemassa isossa ostoskeskuksessa. Minä olin ulkona, vapaana menemään mihin tahansa suuntaan, joista kaikki olivat tuntemattomia. Tunsin oloni vapaaksi ja olin valmis kohtaamaan ympärillä olevat asiat. Istuin portaille veden ääreen kiemurtelevien puiden alle. Vieressäni istui ystävykset, jotka vain istuivat, eivät puhuneet mitään. Sanaton, mutta vahva viestintä heidän välillään päättyi femmoihin ja nähdään sanaan.

Mies aloitti keskustelun kanssani. Alle tunnin ajatusten vaihdon jälkeen hengasimme portailla, kuin vanhat tuttavat. Eteemme alkoi kerääntyä nuoria, jotka levittivät ruusunlehtiä ja kynttilöitä tasanteelle, joka erotti portaat vedestä. Kosinta oli tapahtumassa, se oli selvää, mutta päänäyttelijät puuttuivat. Loimme juuri tutustumani miehen kanssa erilaisia mielikuvia, siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Se oli hauskaa ja huoletonta, positiivisessa mielessä luotua tarinaa. Sitten saapui kihelmöivä, hiukan hermostuneen näköinen pojankloppi ja kynttilät sytytettiin. Ihmisiä oli pysähtynyt seuraamaan tilannetta, onneksi meillä oli eturivin paikat. Tyttö saapui ja kosinta tapahtui, se vastas joo ja mä taputin käsiäni pääni yläpuolella yhteen. Hetki oli täynnä estotonta iloa.

Frendit tuli kaupoilta kysyen mitä oon tehny. Miten sen nyt sanoiksi laittais, mähän vaan istuin portaille ja sekä näin että koin todella paljon elämää ympärilläni. Koin, että kokemuksieni summa oli enemmän kuin portailla vietettyjen hetkien tunnit.”

Suuri kiitos sulle, Eveliina! Älä koskaan kadota sun seikkailijaluonnetta! <3

 

x x x

Aiemmat vieraskirjatekstit:

Vieraskirja: Tie hyvinvointiin on mutkainen tutkimusmatka

Tänään vuorossa on Taru, mun sisko ja myös kollega. Taru kertoo mm. siitä, miksi on tärkeää kuunnella itseään.

 

”Vuoden viimeiset ja ensimmäiset päivät pohdin paljon omaa jaksamista ja hyvinvointia. Vaikka saan vielä hetken kulkea elämää eteenpäin alle nelikymppisen leima rekisterissä, olen onnistunut kuluttamaan itseni loppuun useammin kuin moni itseäni vanhempi pallontallaaja. Parit masentumiset ja uupumiset ovat kuitenkin olleet niitä, jotka ovat kääntäneet katseeni sisimpääni ja etsimään vastauksia itsestäni. Niin kauan etsin vastauksia ja turvaa ulkopuoleltani, mikä lopulta osoittautui varsin kivikkoiseksi ja satuttavaksi tieksi.

Olen syvimmältä olemukseltani henkinen pohtija, joka elää pää pilvissä jalkojen koskettaen maata satunnaisesti. Olen herkkä havainnoimaan, herkkä aistimaan, herkkä tuntemaan ja kehoaistitkin toimivat ylivirittyneesti. Kaikki tuo herkkyys on ollut viime vuosiin saakka kuin kirous. Se on tuntunut olevan hyvinvointini este, koska kuormitun niin valtavan helposti, mikä näkyy väsymisenä ja ilottomuutena. Elämän raskautena. Herkkyyden vuoksi on ollut vaikea orientoitua elämään maan päällä, jossa pahuus, viha, julmuus, katkeruus ja kateus ovat vallanneet ihmisten sydämet. Havaittuani kuinka huonosti voin negatiivisesti virittäytyneessä ilmapiirissä, ryhdyin tietoisesti rakentamaan omaa kuplaani. Kuplaani, jossa voin rauhassa katsella maailmaa ruusunpunaisten lasieni läpi, jättää ylimääräiset ärsykkeet ympäristöstä, voimautua ja olla taas valmiina kohtaamaan maailman. Käytännössä hyvinvointini, oman kuplani kulmakivet ovat olleet elämänarvojen kartoitus, oman tahtisen elämänrytmin löytäminen, oman tyyppisen liikunnan suosiminen, iloa tuovien ihmisten kohtaaminen ja konkreettinen hiljentyminen, etenkin luonnon ja nyttemmin rukousten äärellä.

Suorittajaluonteeni tahtoo jatkuvasti puskea pintaan, jolle en enää halua antaa ohjaksia. Se on pirullinen seuralainen, koska se vääristää elämänarvot eikä sisimmän ääntään enää kuule. Suorittaminen katkaisee yhteyden omaan itseen, jolloin lopputuloksena on masentuminen ja uupuminen. Täydellinen voimattomuuden tila, jossa ei oikein jaksa pitää elämänliekkiä yllä. Liian monta kertaa olen kasannut itseni uudestaan unohtaessani itseni sanoessani kyllä. Liian monta kertaa olen raahannut itseni väkisin tekemään asioita, vaikka kehoni on väsymyksestä riekaleina. Ja aivan yhtä monta kertaa olen luvannut, että nyt kuuntelen itseäni. Ja se lupaus pitää koko ajan paremmin ja paremmin. Pystyn hiljentämään aiemmin. Pystyn jo kehoni viesteistä ja tunnetiloista tunnistamaan, milloin alkaa suuntavaisto pettää.

Hyvinvoinnista puhuttaessa nousee esille ensimmäisinä lepo, liikunta ja ravitsemus. Totta. Tärkeitä asioita. He, jotka niistä niin vahvaan ääneen puhuvat, eivät ole ilmeisesti kulkeneet niin synkässä sielun pimeässä yössä, jossa kehossa ei ole energiaa kuin hengittämiseen. Saati sitten hyvästä ravitsemuksesta huolehtimiseen. Tai aah, niin reippaaseen ja piristävään kävelylenkkiin. Pahimmillaan, väsyneimmillään suurin urheilusuoritukseni oli 500m kävely ainakin viidellä tauolla rantakivillä. Samalla potien syyllisyyttä siitä, että olen vielä suht nuori ja silti energialtani liki 100 vuoden ikäinen. Armollisuus. Sen sain oppia niinä hetkinä, kun jalat eivät kantaneet tuota enempää.

 

Nyt on kulunut puoli vuotta uupumuksen vuoksi toteutuneesta sairaslomasta. Pari kuukautta olen kokenut olevani vahva ja jaksan ajatella omaa hyvinvointiani myös tuosta fyysisestä näkökulmasta. Tuntuu hyvältä, kun pystyy liikkumaan, vaikka keho ei vieläkään tottele niin kuin haluaisin sitä pakottaa. Kehoni tottelee nyt ainoastaan itsensä kuuntelua. Sitä, että annan sille sitä liikettä, mitä se tuntuu kaipaavan. Lempeydellä. Ilman pakottamista. Siten, että liikkeen tuoma energia varastoituu kehooni, eikä suinkaan karkaa samoin tein pois.

Olin tuossa parin kuukauden hyvinvoinnin huumassa ehtinyt buukata itselleni tiiviin kevään mutta vähitellen aloin hahmottaa, että olin menossa taas vaihteeksi täysillä väärään suuntaan. Sisimpäni huusi jo pää punaisena, että etkö nainen ymmärrä kulkevasi samaa tuhoisaa tietä. Ymmärsin. Ymmärsin, koska muistan vielä niin vahvasti kaikki stressioireet kehossani, sielun synkkyyden ja valtavan elämänhaluttomuuden. Ymmärsin, koska tunsin tutun ilottomuuden hiipivän sieluuni ja joka soluuni. Ylpeänä sain todeta itselleni, että olen oppinut jotain todella suurta. Oppinut kuulemaan sen hienon, hennon äänen, mikä sisimmässä varoittaa. Siksi uskallankin jo rohkeasti luottaa siihen, että jatkossa osaan hiljentää ja hiljentyä ajoissa. Ei kai tämä elämä ole sen kummempaa, kuin kulkea sydän avoinna ja pitäen tärkeimpänä prioriteettina oman hyvinvoinnin? Siitä huolehtimalla kokonaisvaltaisesti voin olla äiti, perheenjäsen, ystävä, kuuntelija, terapeutti, leikkitäti ja mitä ikinä kaikella antaumuksella. Mutta vain, jos kuuntelen sydämeni, sisimpäni ääntä.”

 

Kiitos Taru, että kerroit tästä aiheesta! Halauksia sulle! <3

 

x x x

Aiemmat vieraskirjatekstit:

Vieraskirja: Onni on paljolti päättämiskysymys

Mä oon tosi ilonen, kun sain vieraskirjaan vierailijaksi Rikun, koska tällä miehellä on ihan huikee asenne niin hyvinvointia, onnellisuutta kuin ylipäätään elämää kohtaan.

 

”Minä ja hyvinvointi

Olen Riku Keihäsniemi 23-vuotias opiskelija ja yrittäjä. Olen kotoisin Joutsasta ja muutin Jyväskylään vajaa kolme vuotta sitten liiketalouden opiskelujen perässä. Opiskelut alkavat olla aika lailla opinnäytetyötä vailla valmis ja se olisi nyt keväällä edessä. Viime keväänä rupesin yrittäjäksi opintojen ohella, kun perustimme yhdessä toisen liiketalouden opiskelijan kanssa oman vaatemerkin. Yritystä on kohta vuoden verran pyöritetty ja viety eteenpäin samalla opiskellen. Jos kaikki menee hyvin ja kehitys jatkuu samaan malliin, niin yrityksestä saa työpaikan opintojen päätyttyä.

Opiskelun ja yrittäjyyden ohella harrastan myös aktiivisesti liikuntaa ja hyvinvointi on noussut entistä suurempaan rooliin elämässäni. Olen pienestä asti pelannut kaikkia mahdollisia pallopelejä ja ollut muutenkin aktiivinen liikunnan suhteen. Kun aika ei enää riittänyt panostaa hieman jokaiseen lajiin, niin omaksi päälajiksi valikoitui jalkapallo ja futsal. Viime vuodet on panostettu pääasiassa futsaliin, jota meidän joukkueemme Joutsan Seudun Pallo pelaa 1. divisioonassa. Lajitreenejä meillä on pari kertaa viikossa ja sen lisäksi kuntosalia ja lenkkiä tulee tehtyä muutaman kerran viikossa. Futsalia pelatessa hyvinvointi on kunnossa liikunnan osalta, sillä monipuolisia treenejä kertyy useita viikossa. Omalta osalta tämä tavoite ei ole kuitenkaan täyttynyt johtuen viime aikojen loukkaantumisista.

Mun loukkaantumiskierre alkoi syyskuussa vuonna 2015, kun vasen polvi petti pahemman kerran futispelissä. Magneettikuvissa selvisi, että eturistiside on poikki ja jotain muutakin pientä korjattavaa siellä olisi. Silloin hyvinvointi oli hieman vaakalaudalla. Niin fyysinen, psyykkinen kuin sosiaalinenkin hyvinvointi. Jalkapallon treenaminen olisi mahdotonta puoleen vuoteen, mikä tulisi vaikuttamaan koko elämään. Fyysinen hyvinvointi lähtisi laskuun liikkumisen vähentyessä, pää hajoaisi, kun ei pääse peleihin eikä treenaamaan ja sosiaalinen hyvinvointikin saattaisi mennä huonompaan suuntaan, kun ei nää pelikavereita joita on tottunut näkemään monta kertaa viikossa. Siinäpä oli haastetta kerrakseen.

Noin siinä olisi voinut käydä. Itse kuitenkin päätin, että ei tässä nyt ruveta luovuttamaan vaan pistetään kampoihin oikeen kunnolla. Päätimme yhdessä lääkärin ja fysioterapeutin kanssa, että polvea ei leikata, vaan yritetään saada se kuntoon kuntoutuksella. Siitä alkoi sitten monen kuukauden kuntoutusjakso, joka kyllä hieman koetteli hyvinvointia. Ennen oli tottunut juoksemaan ja potkimaan palloa treeneissä. Nyt treenaaminen oli muutaman kuukauden sitä, että yritit saada jalkaa suoraksi ja päästä kyykkyyn. Kavereitakin tuli nähtyä vähemmän varsinkin alkuun, kun päivät kuluivat sängyn pohjalla maatessa pleikkaria pelaillen. Mulla hommat etenivät kuitenkin normaalia nopeammin ja olin jo joulukuussa treeneissä potkimassa palloa muiden mukana. Tammikuussa oli vuorossa eka matsi ja kaikki meni niin kuin pitikin. Kolmannessa matsissa sitten hommat menivät taas ihan uusiksi, kun tällä kertaa oikea polvi sanoi sopimuksensa irti. Tälläkin kertaa oli kyseessä eturistisiteen katkeaminen.

Siitä lähtien homma on rullannut eteenpäin aika lailla samaan malliin. Kuntoutusta ja matsien seuraamista penkin takana tai katsomossa. Näihin aikoihin aloiteltiin myös yrittäjyyshommat, mikä teki varmasti hyvää psyykkiselle hyvinvoinnille. Ennen jalkapallo ja futsal olivat vieneet ison osan vapaa-ajasta ja määrittäneet viikkorytmin. Kun perusti oman yrityksen, niin sen mukana on saanut todella paljon muuta ajateltavaa ja tehtävää. Näin oli paljon helpompi malttaa pysyä poissa pelikentiltä tarpeeksi pitkään, kunnes jalka oli taas kunnossa. Hyvinvointiin liittyen samalla piti alkaa seuraamaan myös entistä enemmän mitä suuhunsa laittaa, kun liikuntaa ei tulisi yhtä aktiivisesti kuin yleensä. Siitä lähtien olen huolehtinut entistä enemmän syömisestäni ja tehnyt fiksumpia päätöksiä ruuan suhteen. Tasaisemmat ruokailuajat, viljojen vähentäminen, ns. puhtaamman ruuan syöminen ja herkuttelun vähentäminen ovat parantaneet huomattavasti hyvinvointiani, joten olen pitänyt niistä kiinni niin hyvin kuin on pystynyt.

Jos vielä palataan polvivaivoihin, niin palasin kesäkuussa pelaamaan jalkapalloa ja silloin vasen polvi petti alta. Silloin päätettiin, että nyt polvi menisi leikkaukseen ja pidettäisiin kunnon huili. Leikkauksesta on nyt viisi kuukautta ja en ole kertaakaan koskenut palloon sen jälkeen. En sano, että se on ollut helppoa. Olen panostanut fyysiseen hyvinvointiini käymällä kuntosalilla neljä kertaa viikossa ja samalla hiljalleen alkanut tehdä kevyttä lenkkiä. Kuntosalilla treenailen polvea kuntoon ja samalla myös muuta kroppaa yleiskunnon kannalta. Haluan huolehtia fyysisestä hyvinvoinnista aktiivisesti, vaikka se onkin tällä hetkellä erilaista kuin mihin olen ennen tottunut. Vaikka futsalia ei tällä hetkellä pysty treenaamaan, niin ajan ei kannata antaa mennä hukkaan. Kun ensi kesänä on tarkoitus palata jalkapallon pariin, niin on tarkoitus olla myös hyvässä fyysisessä kunnossa.

Oon keskittynyt aina enemmän fyysiseen hyvinvointiin kuin psyykkiseen tai sosiaaliseen hyvinvointiin. Se johtuu ehkä siitä, psyykkiseen tai sosiaaliseen puoleen ei ole tarvinnut keskittyä niin paljon, sillä ne ovat hoituneet jollain tavalla itsestään. Veikkaan, että tämä on tulosta fyysisen hyvinvoinnin huolehtimisesta. Liikunta pitää mielen kirkkaana ja sen kautta saa myös ystäviä. Myös työpaikka on löytynyt silloin kun sille on ollut tarvetta ja sitä kautta toimeentulo on aina ollut taattu. Asiat hyvinvointiin liittyen ovat siis sujuneet omalta osalta yleisesti ottaen hyvin. Vaikka tuntuu, että asiat ovat menneet hyvin melkein kuin itsestään, niin kyllä se on aika paljon myös päättämiskysymys. Ainakin itse koen sen näin. Tietysti elämässä voi tulla vastaan esteitä ja ikäviä asioita joille ei voi mitään ja silloin on punnittava asioita uudelleen. Omalle kohdalle ei ole osunut mitään ylitsepääsemätöntä, vaan kaikesta on aina selvitty pienellä asenteen muutoksella.

Ite oon tällä hetkellä hyvinkin onnellinen. Mulla on oma yritys, joka on vaatinut todella paljon hommia. Kohta mulla on ehjät polvet, mikä on vaatinut kanssa todella paljon hommia. Koulukin on kohta paketissa ja sekin on kyllä vaatinut aika paljon hommia. Läheiset ihmiset ovat todella huipputyyppejä ja he auttavat jaksamaan. Perheen lisäksi läheisimmät ihmiset ovat tulleet juuri edellä mainittujen asioiden kautta. Hommia on siis tehtävä, jotta oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden löytää. Mun vinkki kaikille siis on, että kyllä se onni on aika paljon päättämiskysymys!”

 

Kiitos sulle Riku! Oot ihan super mahtava!

 

x x x

Aiemmat vieraskirjatekstit: