Arjen pienet ilot

Nyt pimeimpään vuodenaikaan ympärillä olevat asiat voi näyttää ikäviltä. On pimeää, kylmää, sataa vettä, sataa lunta, on liukasta, työt painaa päälle, auto oli jäässä, on maanantai.. Lista voi olla hyvinkin pitkä. Mutta näetkö asioissa enemmän huonoa vai hyvää?

How to respond to negative people without being negative:

Voimme eri asioissa kiinnittää huomiota niihin hyviin tai huonoihin puoliin. Taustalla on jokaisen oma ajattelumalli, jonka mukaisesti kohtaamme eteen tulevia asioita. Ajattelumalli voi olla sellainen, että asia nähdään negatiivisena ja aletaan valittamaan. Tai sitten asia nähdään positiivisena. Aivot mukautuvat siihen, kumpaan puoleen keskitymme. Jos näemme ympärillämme huonoja asioita, alkavat aivot hakemaan jatkuvasti huonoja asioita ja ovat siten valmiita reagoimaan niihin opitulla ajattelumallilla. Mikäli on käynyt niin, että aivot on koulutettu näkemään ikäviä asioita niin ei hätää, koska yhtälailla aivot voi kouluttaa näkemään asioiden positiivisen puolen. Positiivisiin asioihin keskittymisellä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että elämän tarjoamat ikävät asiat pitäisi työntää pois tai yrittää unohtaa. Positiivinen ajattelu on sitä, kuinka niihin ikäviin asioihin suhtaudutaan.

Being positive and clearing your head of negativity can help you focus on the good things in life and overcome the bad.: ):

Usein arki voi olla rutiininomaista suorittamista, jossa ei lopulta enää nähdäkään pieniä ilon hetkiä. Juuri nuo arjen pienet ilot voivat olla niitä tekijöitä, jotka auttavat meitä jaksamaan tämän pimeän vuodenajan tai esimerkiksi työkiireiden keskellä. Oon itse opetellut näkemään asioista ne hyvät puolet ja huomaamaan arkipäivässä pieniä iloja. Olen huomannut sen, että esimerkiksi stressaantuneena ja väsyneenä pienten hyvien asioiden näkeminen on vaikeampaa. Mutta hyviä asioita etsimällä ja miettimällä oma stressitaso alenee ja fiilis paranee. Arjen pieniä iloja voi löytää esimerkiksi kauniista maisemasta, hyvästä musiikista, maistuvasta ruoasta, vastaantulijan hymystä.. Mikäli on keskittynyt enemmänkin negatiivisiin asioihin, on ehkä vaikea löytää arkipäivästä pieniä ilon aiheita. Voi olla, että ajattelee tarvitsevansa jotain suurta ollakseen iloinen. Mutta jälleen tätäkin voi harjoitella, jolloin aivomme alkaa näkemään helpommin niitä positiivisia asioita päivän aikana.

 :

Nyt haastankin just sinut miettimään kolme hyvää asiaa tältä päivältä. Asiat voi olla mitä tahansa, kunhan ne on tuntuneet sinusta mukavilta. Kirjoita nuo kolme asiaa ylös, joten voit palata noihin hyviin fiiliksiin myöhemminkin. 🙂

Jos oot ihan tosi rohkee, niin kirjoita seuraavan viikon aikana päivittäin kolme hyvää asiaa ylös. 😉

Mun kolme tän päivän tosi hyvää juttua on:

  • vaniljakahvi ja pari palaa tummaa suklaata
  • lenkillä ollessa pysähdyin ihailemaan kaunista maisemaa
  • tää tekstin aihe on roikkunut mielessä jo kauan ja nyt viimein kirjoitin sen julkaistavaksi

img_20161128_140758

dsc_1156

 

Piirretyt kuvat Pinterestistä
Laitahan jakoon
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *