Vieraskirja: Kohti unelmien ammattia

Tämä teksti on ensimmäinen vieraskirjassa. Vieraskirja on sellainen, johon pyydän muita ihmisiä kirjoittamaan eri aiheista. Mulla oli kunnia saada ensimmäiseksi vierailijaksi Mikko, joka kirjoitti siitä, kuinka on toteuttanut pitkäaikaisen unelmansa.

 

Matkani kohti unelmaa

Moi! Olen 23-vuotias miehen alku Itä-Suomesta. Minulla on jo pienestä pitäen ollut paljon erilaisia unelmia ja haaveita, joista toiset ovat olleet realistisempia kuin toiset. Lapsena lupasin äidille, että ostan hänelle punaisen Ferrarin sitten, kun olen iso tähti NHL:ssä. Tahdoin myös olla Batman, sillä hän otti pahiksia kiinni ja auttoi tavan kansalaisia. NHL-tähteys jäi haaveen tasolle ja nykyään pelaan lätkää vain omaksi iloksi. Batmaniksi rupeaminen taas olisi ollut täällä maaseudulla hankalaa, kun talot ovat liian matalia, jotta niiden katolta voisi lähteä liitelemään. Yksi unelma minulla kuitenkin oli, jonka eteen olen tehnyt paljon töitä näiden vuosien aikana.

Pienenä poikana haaveilin rajavartijan ja poliisin ammateista. Rajavartijaksi minä en kuitenkaan olisi voinut hakea, sillä minun näköni oli liian huono, eikä täyttänyt silloisia vaatimuksia. Vaikka olin haaveillut poliisin ammatista pienestä pitäen, ajatus siitä kirkastui oikeastaan ensimmäistä kertaa yläasteella. Opintojenohjaaja antoi meille tehtäväksi tehdä esitelmän jostakin meitä kiinnostavasta ammatista. Minä aloin tutustumaan netissä erilaisiin ammatteihin, kunnes päädyin eräälle poliisin nettisivulle. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta jotenkin kaikki palaset loksahtivat kohdalleen, kun luin, mitä kaikkea poliisin ammatti oikeasti pitää sisällään. Siitä lähtien oikeastaan kaikki isommat päätökset, joita olen elämässäni tehnyt, ovat tähdänneet tuon unelman saavuttamiseksi. Poliisin ammatissa minua kiinnostivat työn monipuolisuus, mahdollisuus olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja apua tarvitsevien auttaminen. Yläasteen jälkeen hain lukioon, koska ajattelin siitä olevan enemmän hyötyä Polamkiin hakiessa kuin ammattikoulusta. Lukiossa valitsin sellaisia aineita, joiden ajattelin olevan hyödyllisiä poliisin työn kannalta esimerkiksi psykologia ja yhteiskuntaoppi. Ylioppilaaksi kirjoitin keväällä 2012 hyvillä arvosanoilla.

Lukion jälkeen olin kesän töissä, jonka jälkeen varusmiespalveluksen alkaminen oli jo lähellä. Astuin palvelukseen tammikuussa 2013 Kainuun prikaatissa. Tiesin jo ennen armeijaan menoa, että haluan päästä sotilaspoliisiksi ja aliupseerikoulutukseen. Alokaskauden jälkeen halukkaille oli pääsykokeet sotilaspoliisilinjalle, jonka jälkeen uusista ”spolleista” valittiin aliupseerikouluun lähtijät. Selvitin kummatkin karsinnat sen verran hyvin, että seuraavaksi matkani jatkui Rovaniemelle aliupseerikoulutukseen. Sieltä valmistuin linjan toiseksi parhain pistein ja sain kiitokseksi ”hyvä johtaja”-diplomin. Myöhemmin Kajaanissa minut ylennettiin kersantiksi. Kaikkea tätä ohjasi ja motivoi edelleenkin halu päästä poliisikouluun.

 

2014 -Elämäni raskain vuosi

Minulla oli ajatuksena, että pian armeijan loputtua hakisin ensimmäistä kertaa poliisikouluun. Varusmiespalveluksen jälkeen pidin parin kuukauden loman, jonka aikana aloin treenaamaan testejä varten. Kävin salilla kuusi kertaa viikossa ja siihen päälle pelasin salibandyä ja jääkiekkoa. Vuosi 2014 toi kuitenkin ikäviä asioita tullessaan. Keväällä kaksi minulle tärkeää ihmistä poistui täältä lyhyellä aikavälillä. Isomummon ja mummon hautajaiset olivat kuukauden sisällä toisistaan. Kun tulimme isomummon hautajaisista kotiin, niin samana iltana mummo joutui sairaalaan ja menehtyi muutaman päivän kuluessa. Olen pitänyt itseäni aina henkisesti vahvana ihmisenä, mutta varsinkin mummon yllättävä poislähtö otti koville. Samoihin aikoihin sain metsänraivausurakan ja päätin ottaa sen vastaan, sillä ajattelin, että töitä tekemällä saisin ajatuksia pois ikävistä tapahtumista. Aloitin töiden teon ja jatkoin salilla käyntiä ja muuta urheilua, sillä ajattelin: ”kyllähän sitä nuorena jaksaa”.

Töiden, harrastusten ja surutyön tekeminen kävivät kuitenkin voimille. Pian huomasin, että en saanut öisin enää unta ja uneni oli tosi katkonaista.  Kärsin nukahtamisvaikeuksista ja ruokahaluni hävisi. Silti jatkoin töiden tekoa ja treenaamista normaalisti. Vasta mummoni hautajaisten jälkeen aloin itse herätä tilanteeseen, mihin olin itseni ajanut. Treenimotivaationi oli hukassa, eikä harrastuksista saanut sellaista iloa irti kuin normaalisti. Yhtenä päivänä salilla ollessani huomasin parin penkkisarjan jälkeen olevani aivan poikki. Sydämeni hakkasi todella lujaa, vaikka olin vasta tekemässä alkulämpöjä. Aloin seuraamaan leposykkeitäni ja ne olivat 40-60 lyöntiä normaalia leposykettäni korkeammat. Muutama päivä tämän jälkeen minulle alkoi tulla rytmihäiriöitä, jotka saivat minut pelästymään. Kerroin vanhemmilleni tilanteesta ja he laittoivat minut yksityiselle lääkärille. Tutkimuksissa selvisi onneksi, että sydämeni on täysin terve. Kerroin lääkärille elämäntilanteestani ja hän sanoi, että kaikki fyysinen ja henkinen rasitus oli ollut liikaa minulle liikaa ja olin polttanut itseni loppuun. Lääkkeeksi lääkäri määräsi minulle lepoa.

Meni noin kolme kuukautta, että aloin tuntea taas oloni normaaliksi. Näiden kolmen kuukauden aikana olin todella väsynyt. Mikään ei oikeastaan kiinnostanut. Mietin monta kertaa myös sitä, että onko minusta poliisiksi. Itseluottamukseni oli todella alhaalla ja en uskonut, että pystyisin pääsemään sisälle kouluun. Tähän asti niin selkeältä tuntuneet tulevaisuuden suunnitelmat ja unelmat, eivät olleetkaan enää niin selkeitä. Poliisikouluun hakeminen ei enää edes kiinnostanut. Pikku hiljaa aloin kuitenkin pääsemään yli tapahtuneista asioista. Aloitin taas pikku hiljaa treenaamaan ja loppuvuodesta olin jo täydessä iskussa fyysisesti. Myös kipinä poliisikouluun hakemisesta alkoi taas hiljalleen kyteä päässäni. Joulukuussa 2014 sain myös työtarjouksen, jonka otin ilomielin vastaan. Työsuhteeni kestäisi toukokuuhun 2015 asti. Päätin, että teen työt rauhassa loppuun, ja sen jälkeen laitan hakupaperit Polamkiin.

 

Tuumasta toimeen

Vuosi 2015 alkoi siis töiden merkeissä. Tammikuussa aloin valmistautua poliisikoulun fyysisiin testeihin. Keräsin 2014 vuoden aikana ”hieman” ylimääräistä painoa, josta halusin eroon ennen testejä. Ostin eräältä personal trainerilta ruokavalion, jota aloin tiukasti noudattaa. Treenit suunnittelin itse. Noudatin ruokavaliota kesäkuuhun asti ja painoa tänä aikana tippui 16kg. Tunsin olevani fyysisesti hyvässä kunnossa, mikä antoi itseluottamusta tuleviin koitoksiin.

Edellisen työsuhteen loputtua, sain vielä kesätöitä pariksi kuukaudeksi. Kun kesätyötkin oli tehty, laitoin hakemuksen poliisikouluun. Parin viikon kuluttua sain kutsun pääsykokeiden ensimmäiseen vaiheeseen Tampereelle. Hakijoita ensimmäiseen vaiheeseen oli ollut melkein tuhat, mikä tuntui valtavalta määrältä. Aloin valmistautua pääsykokeisiin lukemalla pääsykoekirjaa, sillä tiesin, että pääsykokeiden kirjallinen osuus on yksi tärkeimmistä osioista. Pääsykoekirjan luin muistaakseni läpi kuusi tai seitsemän kertaa ja sen lisäksi tein omia muistiinpanoja. Esseekoe menikin osaltani erittäin hyvin, kiitos hyvän valmistautumisen. Pääsykokeen ensimmäinen vaihe alkoi klo 8:00 aamulla ja loppui osaltani 18:30 iltapäivällä. Päivä oli aika raskas, mutta se meni nopeasti. Testien aiheuttamaa jännitystä helpotti, kun vaihtoi ajatuksia muiden hakijoiden kanssa. Valintakokeen ensimmäinen vaihe sisälsi esseekokeen, fyysisiä testejä sekä psykologisia testejä. Kun päivä oli ohi, olin väsynyt mutta onnellinen. Olin miettinyt jo niin pitkään kouluun hakemista, joten ensimmäisen vaiheen selvittäminenkin tuntui jo pieneltä voitolta. Ajattelin, että vaikka en pääsisi ensimmäisellä kerralla sisälle, niin tulisin ehdottomasti hakemaan kouluun uudestaan.

Ensimmäisen vaiheen jälkeen oli edessä noin kuukauden mittainen odottelu, jonka jälkeen sai tietää jatkuuko tie seuraavaan vaiheeseen. Jonkin ajan kuluttua sainkin odotetun viestin, joka sisälsi kutsun valintakokeen toiseen vaiheeseen. Fiilis oli aika mahtava, vaikka tiesinkin, että koulupaikka on vielä kaukana. Toiseen vaiheeseen oli kutsuttu noin 160 hakijaa. Siellä hakijoita testattiin psykologisilla testeillä, yksilö- ja ryhmätehtävillä sekä haastattelulla. Kakkosvaiheen jälkeen oli jälleen edessä kuukauden mittainen odotusvaihe.

Pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen sain viestin Polamkin hakujärjestelmään, joka kertoi, että minut oli esivalittu tammikuussa 2016 alkavaan koulutukseen. Minulla oli enää jäljellä valintakokeen kolmas vaihe eli lääkärintarkastus ja huumetesti. Lääkärintarkastuksen jälkeen sain vihdoin varmistuksen siitä, että minulla on koulupaikka 62 muun lisäksi tammikuussa alkavalla kurssilla. Tunne oli sanoinkuvaamaton, kun luin viestin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi poliisikoulun opiskelijaksi. Kaikki se työ, mitä olin tehnyt koulupaikan eteen, oli tuottanut tulosta. Se pikkupoika, joka jo pienenä halusi kaikissa leikeissä olla poliisi, pääsisi nyt oikeasti toteuttamaan tätä unelmaansa. Matka, jonka olen kulkenut tuosta pikkupojasta tähän hetkeen, on ollut pitkä. Vaikka pohjimmiltani olen edelleen tuo sama poika, on tämä matka kasvattanut minua ihmisenä ja muovannut minusta henkilön, joka olen nyt.

Olen opiskellut nyt vuoden poliisikoulussa ja aika on mennyt todella nopeasti. Hetki, jolloin sain pukea päälleni ensimmäistä kertaa poliisin haalarin ja mennä peilin eteen, oli yksi hienoimmista fiiliksistä, mitä olen kokenut. Saattaa kuulostaa hassulta, että jonkin vaatekappaleen pukemisella olisi noin suuri merkitys, mutta minulle se merkitsi paljon. Olen käynyt nyt 1/3 koulusta, joten vielä on paljon töitä tehtävänä. Puolen vuoden päästä minulla alkaa työharjoittelu, jota odotan innolla.

Olen tutustunut tänä vuonna aivan huikeisiin tyyppeihin ja saanut paljon uusia kokemuksia. Luokka- ja solukavereiden kanssa on muodostunut tiivis yhteishenki ja porukka on todella saman henkistä. Voinkin sanoa, että tämä vuosi on ollut yksi elämäni parhaimmista. Tampere ja tämä koulu on jo nyt antanut minulle niin paljon hyvää, että en malta odottaa ensi vuotta.

Kaikilla meillä on unelmia, toisilla isompia toisilla pienempiä. Uskon, että ihminen voi saavuttaa melkein mitä vain, jos hän oikeasti sitä haluaa ja on valmis tekemään töitä sen eteen. Jos jotain olen oppinut unelmien jahtaamisesta, niin se, että kannattaa asettaa itselleen välitavoitteita. Niiden saavuttaminen antaa lisämotivaatiota, eikä haukkaa kerralla liian isoa palaa. Ei myöskään kannata lannistua vastoinkäymisistä. Kaikesta selviää, jonka jälkeen voi taas jatkaa eteenpäin. Tämä oli minun tarinani siitä, kuinka toteutin pitkäaikaisen haaveeni. Tämä voi ehkä jollekin kuulostaa ihan tavanomaiselta stoorilta, mutta minulle tämä oli tähänastisen elämäni hienoin saavutus ja olen ylpeä, kun voin kantaa tulevaisuudessa sinistä vaatetta päälläni. Hyvää ja onnellista uutta vuotta kaikille!”

 

Kiitos Mikko, että jaoit sun tarina meille muille! Tsemppiä tuleviin opintoihin ja onnea tulevalle vuodelle! 🙂

 

Vieraskirja jatkuu tammikuussa. Silloin joukko huikeita ihmisiä kirjoittaa siitä, mitä hyvinvointi heille merkitsee.

 

Laitahan jakoon
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *