Vieraskirja: Sosiaalinen hyvinvointi

Vieraskirja on nyt hyvinvointi-teeman osalta lähes puolivälissä. Tänään vuorossa on mun toinen ihana sisko <3

 

”Sosiaalinen hyvinvointi; positiivinen vs. negatiivinen

Kun Liikkuva Terapeutti, rakas siskoni Päivi pyysi minua kertomaan oman näkemykseni mitä hyvinvointi minulle tarkoittaa, pohdin hetken jos toisenkin mitä kautta lähden asiaa työstämään. Hyvinvointi on minulle kokonaisvaltaisesti ja eittämättä sitä, että minulla on hyvä olla oman itseni kanssa, tykkään itsestäni kaikkine kommervenkkeineen, hyvyyksineen ja vikoineen, minulla on hyvä olla oman nahkani sisällä. Hyvinvointi on yksinkertaisesti kokonaisvaltainen hyvä olo niin henkisellä, psyykkisellä kuin sosiaalisellakin tasolla. Tästä kolminaisuudesta pääsinkin ajatuksissani itse asiaan, lähinnä tuohon sosiaalisuuteen. Miksikö haluan ottaa tuon näkökulman hyvinvoinnista puhuessa esille? Siksi, koska sillä onko sosiaalinen hyvinvointi positiivista vai negatiivista, on todella suuri merkitys kaikkeen muuhun hyvinvointiin.

Männä syksynä elämässäni tuli vastaan vaihe, missä jouduin kohtaamaan tilanteen, että minä en voi hyvin. Pohtiessani syitä huonoon olooni, syytin koko ajan senhetkistä huonoa työtilannetta ja sitä, että kaikki ongelmat ja tyytymättömyys johtuu siitä että ei ole töitä (olenhan aina tottunut olemaan kiinni jossakin työpaikassa). Asiaa ääneen mietiskeltyäni sain isosiskoltani hyvän pysähdyksen miettimään, mikä oikeasti on vialla; hän toi minulle tajuntaan sen, että työ on ollut minulle aina pakopaikka. Paikka mihin paeta, kun jokin osa-alue elämästä vaatii käsittelyä, enkä ole siihen valmis. Viittasin asialle kintaalla, ajattelin että puhukoon sisko omiaan. Lopulta tuli hetki, kun tajuntaani kolahti, mikä oikeasti on pielessä.

Syksyllä käsittelyyni tuli siis asioita, mitkä juontavat juurensa melkein vuoden taakse. En ollut käsitellyt niitä siinä hetkessä, vaan pantannut ne jemmaan. Vaikka olen luonteeltani ihminen, joka puhuu puhumasta päästyään niin hyvistä kuin ikävistäkin asioista, niin jostakin syystä syksyllä tuo käsittelemättömien asioiden kuorma kasvoi niin suureksi, että olin kaatua sen alle. Tarvitsin uuden tavan saada käsittelemättömät asiat käsiteltyä. Minulle ehdotettiin keskustelua kriisikeskuksessa, mutta tätä en kokenut tarpeelliseksi, puhunhan asioista muutenkin. Tunsin, että minulla on tarve purkaa ajatustaakkaa jollakin muulla tavalla. Yksi asia johti toiseen, lopulta löysin itseni Reiki-hoidosta, mistä sainkin paljon apua.

Reiki-hoidoissa käytyäni huomasin, että sosiaalinen verkostoni koki melkoisen muutoksen. Olin jo ennen Reikiäkin pohtinut kaveriporukkaani ja ymmärsin, että jotakin tarvitsee tehdä. Reiki-hoidon ansiosta henkinen olotilani alkoi keventyä ja sain taas oman iloisen ja positiivisen luonteeni pintaan.  Kun itselläni alkoi vihdoinkin olla hyvä olo ja löysin pienistäkin päivittäisistä jutuista positiivisen merkityksen, ymmärsin, kuinka kaveripiirissäni olevat negatiivissävytteiset ihmiset imivät minusta energiaa ja osaltaan aiheuttivat sisäisen huonon olon. Oman aikani jaksoin täysnegatiivisuutta kuunnella, koitin tsempata ja kannustaa kavereita löytämään itselleen niitä positiivisuuksia omassa elämässään, mutta aina kun vastineena oli lisää negatiivisuutta, aloin itsekin taas muuttua ikävämmäksi ihmiseksi. Kun huomasin, miten hyvin jaksan positiivisen elämänasenteen omaavien kavereiden kanssa olla taas yhteydessä, huomaamattani negatiiviset kaverit jäivät omasta verkostosta pois.

Onko ihmisellä vara menettää kavereita? Olisiko minun vaan pitänyt koittaa olla negatiivisuudesta toiseen tällaisen ihmisen tukipilari? Kuinka pitkään meistä jokainen jaksaa olla toisen kaiken pahan olon kaatopaikka? Ja onko siihen pakko suostua? Minun vastaus tähän on, että jokaisella on oikeus valita oma lähipiirinsä. Tukipilarina voi olla, mutta joskus pitää olla itsekäs ja ajatella myös omaa hyvinvointiaan. Miksi olla tukipilari, jos jokainen negatiivisuus sitä pilaria vaan lyhentää ja lyhentää ja vaikuttaa omaan hyvinvointiin huonolla tavalla? Tiedän että tämä saattaa kuulostaa todella itsekkäältä ajattelutavalta, mutta kuka muu meidän jokaisen omasta hyvinvoinnista vastaa, jos ei jokainen itse? Olen ihan varma siitä, että jokaisen meidän tulee ensisijaisesti huolehtia omasta itsestä. Miten voi auttaa toista, jos itse voi huonosti? Jokaisen on hyvä joskus pysähtyä miettimään kunnolla näitä kysymyksiä. Onnekseni sain oman “herätykseni” kuitenkin ajoissa ja pystyin muuttamaan omaa elostani parempaan suuntaan. Tällä hetkellä minulla on taas hyvä olla, enkä ole katunut muutoksia päivääkään.”

 

Kiitos Marjo, hienoa kun kerroit ajatuksias tähän hyvinvoinnin osa-alueeseen liittyen! Halauksia! <3

x x x

Aiemmat vieraskirjatekstit:

Laitahan jakoon
Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *